admin

RusttetMoniolla tehoa linjasaneeraukseen

RusttetMoniolla tehoa linjasaneeraukseen!

Innovatiivinen RusttetMonio-yhteistyömalli takaa sujuvan suunnittelun, kustannustehokkaan remonttiprosessin ja aina onnistuneen lopputuloksen. Yhteistoimintamallissa urakkakilpailun voittanut urakoitsija pääsee vaikuttamaan lopullisen toteutuksen suunnitteluun. Työt saadaan käyntiin nopeasti, kun kaikesta on sovittu etukäteen. Ennakkosuunnitelulla myös kustannukset ovat matalat. Tutustu RusttetMonioon Helsingin Sanomien tänään julkaistussa Rakentaminen-liitteessä!

RusttetMoniolla tehoa linjasaneeraukseen! Lue lisää »

Suunnitelmissa energiaparannus

Suunnitelmissa energiaparannus?

Kaukolämmön hinnan ollessa jatkuvassa nousussa, ovat energiatehokkuutta parantavat hankkeet monen taloyhtiön suunnitelmissa. Parannushankkeeseen kannattaa lähteä hankkimalla ensin puolueeton energiaparannusselvitys ja/ tai valittua energiamuotoa koskeva lausunto. Lausunnossa tarkastellaan valitun energiamuodon asennusmahdollisuutta yhtiössä, investoinnin kokonaishintaa ja sen takaisinmaksuaikaa, eli sitä, kuinka pian investointi maksaa itsensä takaisin. Lausunnon pohjalta hallitus voi esittää yhtiölle etenemistä tarkempien suunnitelmien toteutukseen. Sekä

Suunnitelmissa energiaparannus? Lue lisää »

Ystävänpäivä on Rusttetilla hyvän yhteistyön juhlahetki

Ystävänpäivä on Rusttetilla hyvän yhteistyön juhlahetki

Rusttetilla ystävänpäivää juhlistetaan kiitollisina hyvästä yhteistyöstä tiimissämme. Nuoressa yrityksessä meno on pääsääntöisesti vauhdikasta ja raja-aitoja on välillä ylitettävä, jottei matka keskeydy. On tärkeää, että menossa on mukana kollegat, joilta tietää saavansa apua ja tukea ja joiden kanssa tekeminen on ennen kaikkea hauskaa. Jokainen Rusttetlainen on tärkeä pelinrakentaja yhteistä maalia tavoitellessamme. Sillä, millaiseksi sisäisen yhteistyöverkostomme koemme,

Ystävänpäivä on Rusttetilla hyvän yhteistyön juhlahetki Lue lisää »

Jääpuikoilla on tärkeä viesti

Jääpuikoilla on tärkeä viesti

Talvikaudella talon katolle ilmestyvät jääpuikot viestivät rakennusteknisistä haasteista. Puikkoja muodostuu, kun rakennuksen sisältä peräisin oleva lämpö karkaa puutteellisesti eristetyn yläpohjan kautta ulos ja sulattaa katolla olevaa lunta. Vedeksi muuttunut lumi valuu räystäille ja jäätyy puikoiksi. Energiavuodon lisäksi jäämuodostumista voi aiheutua suurempaakin harmia. Sellaisen merkki on esimerkiksi puikkojen tilalle muodostuva jääharjanne, joka patoaa sulamisveden katolle. Vesikatteen

Jääpuikoilla on tärkeä viesti Lue lisää »

Esittelyssä uudet Rusttetlaiset

Esittelyssä uudet Rusttetlaiset

Saimme vuoden alusta joukkoomme kokeneita uusia tiimiläisiä. Jouni KettunenJounilla on takanaan yli 10 vuoden ura linjasaneerausprojektien parissa. Viimeiset seitsemisen vuotta Jouni on toiminut Sitowisella, jossa hän toimi LVI-tiimin ryhmäpäällikkönä ja LVI-valvojana, johtaen omia projektikohteitaan. Rusttetille Jouni tuo mukanaan pitkän projektikokemuksensa lisäksi näkökulmaa esimiestyöhön ja myynnin prosesseihin. Jouni tunnetaan toimialalla hyvin hoidetuista projekteista. Rusttetille Jounin toi

Esittelyssä uudet Rusttetlaiset Lue lisää »

Valmiina sähköautojen lataukseen?

Valmiina sähköautojen lataukseen?

Sähköautojen latausmahdollisuuden tarve taloyhtiöissä kasvaa. Taustalla on sähköautoilun suosion kasvun lisäksi EU-direktiiviin pohjaava laki, jonka on määrä saatella Suomi kohti hiilineutraaliustavoitteitaan. Eduskunnan hyväksymä laki tulee voimaan keväällä 2021 ja se koskee yli neljä autopaikkaa käsittäviä taloja. Taloyhtiöille tämä tarkoittaa velvollisuutta järjestää latausvalmius sähköautoille aina isompien remonttien yhteydessä. Latausvalmiusvelvoite koskee isoja saneerauksia, vaikkeivat ne lähtökohtaisesti ulottuisikaan

Valmiina sähköautojen lataukseen? Lue lisää »

Takana kasvun ja kehityksen vuosi

Takana kasvun ja kehityksen vuosi

Rusttetilla vuosi päättyy positiivisissa tunnelmissa. Yrityksemme 4-vuotisella matkalla jokainen vuosi on tuonut kasvua niin liikevaihdossa kuin henkilöstönkin lukumäärässä. Toimintamme käynnistyttyä 3 hengen voimin vuonna 2017 reilun puolen miljoonan liikevaihdolla, olemme kulkeneet tasaisen kasvun tiellä. Tilikausimuutoksen* vuoksi tämän vuoden liikevaihto ei ole täysin vertailukelpoinen edelliseen vuoteen, mutta kasvua tulee arviolta n. 10 %. Ensi vuoden alusta

Takana kasvun ja kehityksen vuosi Lue lisää »

Joulutervehdyksemme

Joulutervehdyksemme

Kuluva vuosi toi mukanaan odottamattomia haasteita ja entistä useampaan perheeseen taloudellisen ahdingon. Painavimmalta taakka tuntuu lasten harteilla.Tänä jouluna koemme erityisen tarpeelliseksi auttaa kotimaamme vähävaraisia lapsiperheitä. Toivotamme kaikille tunnelmallista joulua ja parempaa uutta vuotta.

Joulutervehdyksemme Lue lisää »

Rusttetille Menestyjä 2020-sertifikaatti

Rusttetille Menestyjä 2020-sertifikaatti

Ylpeänä voimme todeta olevamme jo toista kertaa peräkkäin Kauppalehden tunnustama Menestyjä-yritys, yksi suomalaisen kilpailukyvyn ja kehityksen tukipilareista! Kuulumme joukkoon, jonka talousanalytiikan ammattilainen on todennut suoriutuvan vertaisiaan paremmin. Menestyjä-yrityksen profiili rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista sekä kyvystä ymmärtää asiakasta. Omistajanelikon isännöimänä tiimimme pääsi tänään juhlistamaan tätä yhteistä saavutusta. ”Otamme tämän

Rusttetille Menestyjä 2020-sertifikaatti Lue lisää »

Bookkaa asiantuntija aamukävelylle

Bookkaa asiantuntija aamukävelylle

Me halutaan tarjota isännöitsijöille ja taloyhtiöille kaikki se tuki, joka tässä tilanteessa vain voidaan antaa, sellaisilla tavoilla, joilla se on mahdollista turvallisesti tehdä, sillä talot eivät lakkaa ikääntymästä tai vesivahinkojen määrä vähene. Jos taloyhtiön putkiremontti tai lvi-saneeraus askarruttaa, meidän toimitusjohtajaamme Timoa voi bookata aamukävelylle keskustelemaan aiheesta. Timolta voit varata myös puhelinpalaverin putkiremonttia koskeviin aiheisiin. Miehellä

Bookkaa asiantuntija aamukävelylle Lue lisää »