5 vuotta - 5 erilaista uratarinaa: Miia

5 vuotta – 5 erilaista uratarinaa: Miia

Miia on ollut osa Rusttetin tiimiä jo perustamisvuoden kesästä 2017 lähtien. Valmistuttuaan sähköpiirtäjäksi 1993, Miia toimi ensin Leppävaaran ammattiopiston sihteerinä ja työpajan vetäjänä, josta työura jatkui useissa rooleissa mm. IT-alan tukitehtävissä, lääkevarastolla, sekä luontaistuotteiden parissa. Datanomiopinnot jäivät aikanaan kesken kun omakotitalo Kirkkonummella ja sen myötä vakituinen työelämä veivät mennessään.

Sattumien summana Miia pääsi viisi vuotta sitten aloittamaan vasta perustetun Rusttetin vakituisena assistenttina. Tiimin kuului tuolloin Miian lisäksi vain kolme perustajaa. Työnkuva oli alussa hyvin laaja ja siihen kuului mm. sopimushallintoa, viestintää, laskutusta ja muuta pienen yrityksen toimiston hallintoon liittyvää.

Liiketoiminnan kasvu lähti liikkeelle melko nopeasti ja henkilömääräkin tuplaantui hetkessä. Tällä hetkellä, jo 22 hengen organisaatiossa, Miian tehtäviin kuuluu pääosin rakennuttajatiimimme tukeminen. Päivät kuluvat erilaisten dokumentointitehtävien ja projektihallinnon parissa. Toimiala sinänsä ei ole Miialle täysin vieras, sillä kotona on puoliso, joka toimii tarjouslaskijana ja lisäksi oma isä on aikanaan toiminut projektipäällikkönä rakennusalalla. Osa nykyisistä yhteistyökumppaneistamme on Miian isän entisiä työkavereita.
 

Vapaa-aikaansa Miia viettää mieluiten puolisonsa kanssa mm. geokätköilyn parissa. Laji vie seikkailuille ympäri Suomen ja välillä muuallekin. Miialla on myös 3 koiraa ja neljättä odotellaan haettavaksi Ranskasta alkuvuodesta. Harrastusohjelmaan kuuluu talvisin myös laskettelu, pääosin Alppien alueella.
 

Miia on viihtynyt Rusttetilla lähes koko sen 5-vuotisen historian ajan. ”Pidän siitä, että nykyinen työnkuvani mahdollistaa kokonaisuuksien hallintaa ja pääsen hyödyntämään omaa, vahvaa hallinnon osaamistani koko työyhteisömme tueksi. Rusttetilla työkaverit ovat mukavia ja töihin on kiva tulla. Vaikka lähes kaikki meillä ovat insinöörejä, niin näiden monialaisten osaajien kanssa on monipuolista työskennellä. Perinteinen sanonta, ”jokainen työpäivä on erilainen”, pitää työssäni vauhdikkaasti kasvavassa organisaatiossa hyvin paikkansa”, Miia kertoo.

Rusttet juhlii 5-vuotiasta korjausrakentamisen taivaltaan loppuvuoden ajan. Tämän puitteissa mm. julkaisemme viisi erilaista uratarinaa.